Maastakäsittelyn verkkokurssi 2 Lähetystekniikka

Nykyinen tila
Et ole liittynyt vielä
Hinta
59€
Aloita

Kohtaan lähes päivittäin hevosia, jotka ovat kokemattomia, kouluttamattomia tai koulutus on jäänyt kesken. Edellä mainitut tapaukset ovat aiheuttaneet tai ollut lähellä aiheuttaa jopa hengenvaarallisia tilanteita ihmiselle ja ympäristölle.
Näitä ovat mm.:

  • satulasta putoaminen
  • potkiva hevonen
  • aggressiivinen hevonen
  • ryntäävä hevonen
  • kengitysongelmat
  • lastaus- ja kuljetusongelmat

Luonnollinen hevosmiestaito on hyvä tapa käsitellä hevosia ja auttaa välttymään ongelmilta

Ihmiset ovat käsitelleet hevosia jo vuosisatojen ajan. Hevonen kesytettiin ihmisten käyttöön jo 5500 vuotta sitten. Siitä lähtien hevosten käsittely on kulkenut ihmisiltä ja kansakunnilta toisille suusta suuhun. Perintönä vanhemmilta lapsille.

Kari kouluttaa hevosia ns. luonnollisen hevosmiestaidon menetelmiin perustuen. Koulutus perustuu hevosen laumakäyttäytymiseen ja hierarkiaan hevoslaumassa. Sen mukaan hevonen kuuluu osaksi laumaa jonka hyvä johtaja ihminen on. Luonnollisten ja hevosille ystävällisten työkalujen avulla ihminen saa hevosen käyttäytymään haluamallaan tavalla. Näin hevosta on helppo käsitellä ja sitä on turvallista ohjata niin ratsailta kuin maastakin.

Opi lähetystekniikan työkalut verkkokurssilla

Verkkokurssin tavoitteet hevosen käsittelijälle

  • Kehityt hyväksi johtajaksi ja johtajuus (leader) paranee
  • Opit käyttämään tehtävä-suoritus-palkinto yhdistelmää lisäten riimu-ja köysityökaluja  koulutuksessa
  • Opit liikuttamaan hevosta  maasta käsiteltäessä ja kontrolloimaan hevosen liikkeen nopeutta kaikissa askellajeissa (käynti,ravi,laukka)
  • Opit lähettämään hevosen erilaisiin esteisiin ja pystyy vaihtamaan hevosen liikkeen suuntaa 
  • Opit käyttämään äänimerkkejä ja ymmärtää niiden merkityksen
  • Opit lähettämään hevosta eri suuntiin

Verkkokurssin tavoitteet hevoselle

  • Hevosen keskittymiskyky paranee ja se alkaa ymmärtämään vapaa- ja työajan eron
  • Hevonen alkaa kunnioittamaan ja luottamaan ihmiseen, jolloin se rentoutuu 
  • Hevosen keskittymiskyky tehtäviin paranee ja se pystyy suorittamaan annettuja tehtäviä pidempään 
  • Hevonen oppii seisomaan paikallaan  ja odottamaan kärsivällisemmin seuraavaa tehtävää
  • Hevosen ns. mukavuusalue suurenee
  • Hevosen pakoreaktion raja siirtyy kauemmaksi
  • Hevosen lastausharjoitukset alkavat sujumaan paremmin

Usein kysyttyjä kysymyksiä

Miksi kurssi on tehty?

Haluna kouluttaa ihmisiä ja heidän hevosiaan yhteistyöhön jotta elämä hevosen kanssa olisi turvallisempaa ja helpompaa.

Mikä aiheuttaa hevosten ongelmakäyttäytymistä?

Hevoset elävät liian usein lähellä ns. pakoreaktiota joka aiheuttaa niille stressitiloja.

Miksi kurssi kannattaa käydä?

Kurssin avulla opit harjoituksia joiden avulla hevosesi alkaa oppia ja ymmärtää hyvää johtajuutta jota se luontaisesti kaipaa.

Hevonen isona eläimenä voi aiheuttaa pelkoa ja epävarmuutta, jotka estävät harrastamisen hevosen kanssa. Verkkokurssi antaa työkaluja pelon ja epävarmuuden poistamiseen.

Kenelle kurssi on tarkoitettu?

  • Kurssi on tarkoitettu kaikille ihmisille jotka ovat tekemisissä hevosten kanssa joka ammattinsa tai harrastustensa puolesta.
  • Kurssi on hyvä infopaketti niille, jotka aikovat hankkia tai ovat juuri hankkineet hevosen.

Kurssille ei ole ennakkovaatimuksia eikä mitään perusosaamista välttämättä tarvitse olla. Lapsille hevosten käsittelyä suositellaan aluksi kokeneemman ohjauksessa.

Mitä opetusmateriaaleja kurssi sisältää?

Kurssi sisältää laadukkaita opetusvideoita joissa kerrotaan ja näytetään hevosten käsittelyä ja työkalujen käyttöä.

Kari Vepsä

Perheeni kanssa pyöritämme Karkkilassa lännenratsastuksen kilpa-ja valmennustallia KV-Stablea, joka on myös ongelmahevostenkoulutuskeskus. Hevoskoulutustaitoni olen hankkinut mm. USA:sta ja parhaita opettajiani ovat olleet itse hevoset.

Myös lukuisat kilpailumatkat Saksaan,Belgiaan ja Ruotsiin voittoineen ja sijoituksineen ovat jääneet lähtemättömästi mieleen. Tällä hetkellä meillä on 17 hevosta tallissamme, joten hevosista on muodostunut toinen työ musiikin ohella. Hevoskäsittely on kasvanut vauhdilla vuosien aikana. Tällähetkellä koulutan jopa 100 hevosta vuodessa ja näyttäisi kysynnän olevan edelleen kasvussa.

Tämän kuvan alt-attribuutti on tyhjä; Tiedoston nimi on vepsa_01-1024x728.jpg
Ratsatuksessa suurin hetkeni oli edustaa Suomea FEI:n MM-kilpailuissa reiningissä Ranskan Caenissa.